![]() |
||
10.09.2010 |
|
|
||||||
|
|
Bassen Balloilijat päättivät perustaa beachvolleyjaoston
muutettuaan nykyiselle kotisijalleen 16.6.1999. Bassenmäelle, Kauklahden korkeimmalle
paikalle, rakennettiin beachvolley-kenttä kesän 1999
aikana ja kenttä avattiin 19.9.1999. Seuraavana päivänä
kisattiin historian ensimmäinen Bassen Balloilijoiden
kutsuturnaus.
Bassen Barhaat 2010 Viime vuonna turnauksen voittanut pelipari "Ääliöt" pysyi kasassa, vaikka Ari päätti muuttaa Lieksaan saakka. Tällä kertaa nimellä "Yköset" pelanneet Ari ja Jako joutuivat finaalissa aluksi tiukoille ensi kertaa turnauksessa esiintyneen Team Passarit -kokoonpanon kanssa, mutta ensimmäisen erän takeltelun jälkeen turnausvoitto lohkesi Ykösille ansaitusti. Visukinttusarjan taso oli ennennäkemätön ja tunnelma muutenkin barasta Bassenmäkeä! Kiitos kaikille osallistujille ja tervetuloa uudelleen ensi vuonna. Sivustoa ja valokuvagallerioita päivitetään! Visukinttu-sarja
Otteluiden tulokset Bassen Byöritys 2009 Kirkkonummelaisjoukkue "Ääliöt" (Jako Kleinsepp, Ari Jaatinen) katkaisi EriVirEen neljä vuotta kestäneen voittoputken. EriVire taipui finaalissa niukasti mutta voittajasta ei jäänyt "pekuloitavaa". Pronssille ylsi ensimmäistä kertaa Bassenmäellä pelannut "Räikköset", Atte ja Taavi. Täsmälliset tulostiedot kastuivat sateessa ja seuraavan turnauksemme eräs tavoitteista on selvittää sijoitukset 4.-7. Basse Pro Tour X 2008
Turnauksen Kitupiikkisarjan voittoon sinnitteli EriVirE jo neljännen kerran peräkkäin. Kirkkonummen Veteraaniurheilijoiden kakkosjoukkue taisteli nimiinsä loppuottelun ensimmäisen erän, mutta varmasti pelannut ja liikkuvampi EriVirE voitti kaksi seuraavaa erää selvästi. Aku Ankka -sarja kiinnosti ja viihdytti yleisöä erityisen paljon. Mukana sarjassa olivat kolmen urheiluperheen äidit ja pojat sekä rytmisen voimistelun maajoukkue kahdeksi beach-joukkueeksi jaettuna. "Pojat" ja "Äidit" onnistuivat kukistamaan ensimmäisissä otteluissaan voimistelijat ja päätyivät toisiaan vastaan loppuotteluun. Sukupolvien välillä käyty loppuottelu oli jännittävä, tasainen ja melkein tyystin urheilullinen. Verkon läpi käydystä sanailusta jaettiin vain yksi varoitus, äitien joukkueen kapteenille. Tuoreempi kokemus tasaväkisistä otteluista auttoi poikien joukkuetta kääntämään ottelun molemmat erät voitoiksi ja turnausvoiton veivät pikkujunnuikäiset äitiensä nenien edestä. Onneksi olkoon joukkueille sekä kiitokset kaikille juhlaturnauksen osanottajille. Rehdit urheilijat, innokkaat huoltojoukot, hienot ottelut sekä tunnelman taannut kaikkia kannustanut yleisö tekivät jälleen turnauksestamme hienon ja muistoihin jäävän tapahtuman. Tervetuloa mukaan taas ensi vuonna! 'Basse Pro Tour X' Kitupiikki-sarja
Tosikkosarja
kuvia
tosikkosarjan alkuotteluista
Aku Ankka -sarjan voittajaksi
taisteli toistamiseen Eijan Pojat, Sirpan Pojille ojennettiin
kakkospalkinto. Kolmannen sijan jakoi kaksi loistavaa joukkuetta:
MiHex ja "Löysäranne, Nakkisormi, Verkkopirkko, Rähmäkäpälä". Taisi Jassu ottaa monta parhaista kuvista, mutta häntä ei saatu kiinni kamera kädessä. Järjestävä seura kiittää ja toivottaa kaikki mukana olleet sydämellisesti tervetulleiksi vuoden 2008 turnaukseen, joka on laatuaan kymmenes. Bassen Balloilijoiden 80-vuotisjuhlaturnaus 2006 Lauantaina 19. elokuuta klo 11 alkaen pelattiin Bassen Balloilijoiden juhlaturnaus. Olosuhteet olivat jälleen hienot, ilmojen haltija suorastaan helli pelaajia. "Tähänastisista turnauksista parasta peliä" oli monen mielipide niin tosikkosarjan kuin Aku Ankka -sarjankin koitoksista. Mukana oli uusia joukkueita, ja nuori pelitaito varsinkin Aku Ankka -sarjassa herätti ihailua katsojissa. Tosikkosarjan mestariksi kruunattiin EriVirE, toiseksi sijoittui Kirkkonummen Veteraaniurheilijat, joka loppuottelussa venytti ratkaisuerän jatkopisteille. MaTe Mättää kurotti pronssille. EriVirE sai muistakin joukkueista erittäin tasaväkisen vastuksen -- HiHit onnistui nappaamaan EriVirEeltä erävoiton. Voitto painoi kuitenkin Laria ja Hezzua sen verran, että toinen erä ja koko ottelu meni selkeästi Villelle ja Reijolle. Pöhheikön peli parani viime vuodesta huomattavasti, kovassa seurassa sijoitukseksi jäi kuitenkin viides. Jumbosijan jakoivat kotijoukkue ja LeNoVo.
Kuvia turnauksesta (päivitetään myöhemmin)
Aku Ankka -sarjassa oli neljä joukkuetta Bassenmäen oman joukkueen jäädessä kokonaan pois, kun kaksi pelaajaa katosi aamulla treenileirille. Mikkelistä saapui sarjan musta hevonen BuBa eli Bulkkisten Bamaus, jonka nuori pelaaja sairastui ikävästi kuumeeseen kesken turnauksen. Joukkue sai viimeiseen peliinsä täydennystä kotijoukkueesta mutta huonolla menestyksellä: BuBa tippui sarjan viimeiseksi. Sirpan Pojat -joukkue kohtasi niinikään vastoinkäymisiä, kun kiivas peli nostatti tunteita ja tuomari pani yhden loistavan pelaajan hetkeksi jäähylle. Pienistä takaiskuista huolimatta tunnelma säilyi hyvänä loppuun saakka ja mestareiksi leivottiin lopulta Eijan Pojat! AKU ANKKA -SARJA:
Bassenmäen Burnaus 2005 Elokuun lopulla 27. päivä pelattiin Bassenmäen Burnaus. Sää suosi jälleen pelipäivää - vain tosikkosarjan finaali pelattiin hienoisessa vesisateessa. EriVirE oli nimestään huolimatta kovassa vireessä kaikissa peleissään eikä suostunut luovuttamaan yhtäkään erävoittoa vastustajilleen; sen sai tuta myös finaalissa toiseksi jäänyt Kirkkonummen Veteraaniurheilijoiden kakkosjoukkue KiVu Kakonen. ONNEA Ville ja Reijo! Kolmanneksi kipusi tänä vuonna Kauklahden Pyrintö 91v., onnittelut Artolle ja Tapanille!
Aku Ankka -sarjassa nähtiin hyvää peliä ja tasaisia matseja. Kotijoukkue Basse jätettiin finaalissa toiseksi, voiton vei kevyen varmasti Büsse, ONNEA! Böshé tuli kolmanneksi. Meidän Pojjaat Tadza, Shakra ja Manu osallistuivat Burnaukseen seurustellen ihmisten kanssa vapaasti; Tadza heittäytyi jopa kentän reunalle makaamaan ja peliä seuraamaan :) Manu oli yleisön ja lasten suosikki ja ehdoton kisamaskotti, se taisi saada ylimääräisiä makkaroitakin vain päätään kallistelemalla! Shakra norkoili seisovan pöydän lähettyvillä milloin ei tyytynyt seuraamaan tilannetta Kiipparin parvekkeelta.
TOSIKKOSARJA: Kuvia vuoden 2005 turnauksesta! AKU ANKKA -SARJA: LASTEN MM-KISAT: Sirja ja Janne
järjestivät seitsemälle pienelle urheilijalle oman ottelunsa,
jossa lajeina olivat tasajalkapituushyppy, juoksu,
naruhyppely, rastit ja kuula. Lajivoitot jaettiin kaikkien
kolmen joukkueen kesken, joten kilpailusta tuli tiukka.
Voiton vei tyttöjen joukkue vain yhden pisteen erolla
toiseksi tulleeseen joukkueeseen. Onnea kaikille! Bassen Boukkoilut 2004 Tämänvuotinen turnaus pelattiin 21.8. loistavissa
olosuhteissa. Kirkkonummen Veteraaniurheilijat jatkoi
voittoputkeaan. Pöhheikön johdolla kaikki tosikkosarjan
joukkueet onnistuivat kuitenkin luomaan KiVU:lle tukalia
hetkiä ja suuria paineita tulevien kausien taistoihin. TOSIKKOSARJA: AKU ANKKA -sarjaa ei pelattu v. 2004 lainkaan.
Kuvia vuoden 2004 turnauksesta Taas pannaan isäntiä halvalla. On kova kosketus, valokuva todistaa... Bassenmäen Belit 2003 Vuoden 2003 beachvolley-turnaus pelattiin lauantaina 16.8. Tosikkosarjassa Kirkkonummen Veteraaniurheilijat palasi voittokantaan "pojan" oltua vuoden väärissä käsissä.
TOSIKKOSARJA
1. Kirkkonummen
Veteraaniurheilijat (Tapio Mäkelä, Jako Kleinsepp)
2. Pöhheikön
Piäliköt (Mika Pulkkinen, Ville Yliranta)
3. Judgement Day Slammers
(Tomi Mahlamäki, V-P Kokkonen)
4. Leppävaaran Susi (Tarja
Tarkiainen, Jari Hyvärinen)
5. Name Is Pending (Ari
Jaatinen, Arto Hakala)
6.-7. Mahtavat Mättäjät (Kimmo Pennanen, Jussi Mård)
Veinin Veijarit (Ilkka
Pirttimaa, Kari Alanko)
AKU ANKKA -SARJA
1. Jännetien Luja
(Tiina Selin, Aki, Okko ja Iisa Partanen)
2. A-M-E-R (Reijo
Hänninen, Mervi Turkki, Arja Turkki, Erja Ahlberg)
3. Sirot Loikkijat (Marita
Hänninen, Virpi Kokkonen, Tomi Pihlas, Sirkka Nurmeksela)
Bassen 4. Balloiluturnaus 15.6.2002
TOSIKKOSARJA
1. Bassen Balloilijat (Jarmo
Ikävalko, V-P Kokkonen)
2. Kirkkonummen
Veteraaniurheilijat (Tapio
Mäkelä, Jako Kleinsepp)
3. Pöhheikön Piäliköt (Mika
Pulkkinen, Ville Yliranta)
4. Team Ahma (Ari Jaatinen,
Jari Hyvärinen, Timo Livistö, Vesa Jukonen)
5. Marskin Paukku (Pentti
Ripatti, Mika Eronen)
AKU ANKKA -SARJA
1. Lehdistö
(Katariina Mustasilta, Virpi Kokkonen, Arto Hakala)
2. A-maajoukkue
(Arja Turkki, Satu Ikävalko, Leo Lähteenmäki)
3. Paparazzi
(Terhi Eronen, Kirsti Siikamäki, Kalle Partanen)
Bassen Balloilijoiden 70-vuotisjuhlaturnaus 26.5.2001
TOSIKKOSARJA
1. Kirkkonummen
Veteraaniurheilijat
(Tapio Mäkelä, Jako Kleinsepp, Ari Jaatinen)
2. St. Michel Team Finland
(Aki Partanen, Mika Ruuskanen)
3. MirjaMia
(Mirja Iskanius, Mia Tervo)
4. Bassen Balloilijat (Jarmo
Ikävalko, V-P Kokkonen)
5. Pöhheikön Piäliköt (Mika
Pulkkinen, Arto Suhanto)
6. Marskin Paukku (Pentti
Ripatti, Mika Eronen)
7. Ducks, Volleyball Club,
"VC Ankat" (Leena Keskinen, Ralf Ahlskog)
AKU ANKKA -SARJA
1. Voittajat
(Tiina Maaranen, Heikki Kömmistö, Kimmo Pennanen)
2. Bassen virallinen
joukkue (Katri
Korhonen, Virpi Kokkonen, Arto Hakala, Vesa Jukonen)
3. - 4. PaISe
(Tiina Selin, Satu Ikävalko, Jari Parviainen)
Basse 1
(Mervi Turkki, Kutri Kontkanen, Seppo Raussi, Ralf Ahlskog)
5. - 6. Ykköset (Tiina Raussi,
Arja Turkki, Keijo Hagman, Martti Saramies)
KöLiSa (Kristiina Saramies, Enni Kömmistö, Timo Livistö)
Bassenturnaus 2000
TOSIKKOSARJA
1. Kirkkonummen
Veteraaniurheilijat (Tapio Mäkelä, Jako Kleinsepp)
2. Bassen Balloilijat (Jarmo
Ikävalko, V-P Kokkonen)
3. MC Teletapit (Tomi
Mahlamäki, Tatu Muukkonen)
4. Yellow Shirts Espoo (Mika
Eronen, Pentti Ripatti)
PARAS A-LUOKKA
1. M-Team (Minna
Kokkonen, Monica Hakala, Osmo Reittu)
2. Olympic Team of the
Netherlands (Satu Ikävalko, Ronald Strijdhorst, Jari
Parviainen)
3. Bassenmäen virallinen
joukkue (Katri Korhonen, Virpi Kokkonen, Arto Hakala)
4. Joukkue 3 (Terhi Eronen,
Mervi Turkki, Kari Kokkonen)
Tubaantulijaisturnaus syyskuussa 1999
KAUNIIT
1. Sponsoroitu joukkue
(Jarmo Ikävalko, V-P Kokkonen)
2. Aki/Ari (Ari
Laitinen, Aki Partanen)
3. Pekka/Jukka/Ralle (Pekka
Rantala, Jukka Tuominen, Ralf Ahlskog)
ROHKEAT
1. SaTiMa (Satu
Ikävalko, Tiina Selin, Marjaana X)
2. Anu/Mervi/Virpi (Anu
Tuominen, Mervi Turkki, Virpi Kokkonen)
3. Heli/Arja/Eija
(Heli Laakso, Arja Turkki, Eija Ahlskog)
|
This site was last updated 10.09.2010